Tuulia Kuoppamäki

Tuotantopäällikkö

 

Automaatiotekniikan insinööriksi opiskellut Tuulia Kuoppamäki oli juuri aloittanut uuden työnsä MSK Cabinsin tuotannonsuunnittelutiimissä, kun hän kertoi oman tarinansa. Tuulia on  edennyt vauhdilla vaativampiin tehtäviin. Ensin hänet nimettiin MSK Cabinsin kokoonpanosta vastaavaksi osastoinsinööriksi ja nyt hän on MSK Groupin toisen tytäyhtiön Junkkarin tuotantopäällikkönä.

Katso Tuulian tarina kokonaan MyTech -sivustolta.

Takaisin

Juha Luoma

Kokoonpanotyöntekijä

 

Sähkö- ja automaatioasentaja Juha Luoma kokoaa Valtra-traktoreiden ohjaamoja MSK Cabinsilla. Juhan työtehtävät vaihtuvat tiheään, sillä hän tuuraa poissaolevia työntekijöitä sekä osakokoonpanossa että kokoonpanolinjalla. 

Vaihteleva työ on Juhalle mieleen ja nykyään hän työskenteleekin omasta toiveestaan tehtaan tuuraajana. Kun joku tehtaan työntekijä on poissa, Juha hyppää hänen saappaisiinsa. Uudessa tehtävässä tarkat työohjeet ja työkavereilta saadut neuvot auttavat eteenpäin. "Pidän siitä, että työtehtävät vaihtuvat tiheään ja pääsen oppimaan sekä kokemaan mahdollisimman paljon. Vaihtelu virkistää", Juha sanoo.

Kokoonpanotyö vaatii nopeutta ja näppäräkätisyyttä, sillä työ on nopeatahtista.

Katso Juhan tarina kokonaan MyTech -sivustolta.

Takaisin